UUDISTUS ETENEE

Tapiolan uudistuksessa pidetään kiinni alueen perinteistä. Tavoitteena on toteuttaa ihmisille elävä ja viihtyisä kaupunkikeskus alueen vehreyden keskelle. AINOA on täysin uudenlainen kokonaisuus, joka on ainutlaatuinen yhdistelmä perinteisen kaupunkikeskustan ja nykyaikaisen kauppakeskuksen parhaita ominaisuuksia.

AINOA edustaa modernia arkkitehtuuria, ja sen juuret ovat ympäröivässä Tapiolassa, joka on kulttuurihistoriallisesti yksi vanhimmista ja tunnetuimmista puutarhakaupunginosista Suomessa. AINOA avattiin ensikerran lokakuussa 2013. Sen toinen vaihe avattiin maaliskuussa 2017 ja kolmas vaihe valmistuu syksyllä 2019.


Ensimmäinen laajennusosa

AINOAn toinen vaihe ja samalla ensimmäinen laajennusosa valmistui 16. maaliskuuta 2017. Laajennuksessa kokonaispinta-ala kasvoi noin 10 000 neliömetristä 30 000 neliömetriin ja liikkeiden määrä 50:een.

Pinta-alaltaan AINOA on nyt samassa kokoluokassa kuin Kampin kauppakeskus. Toisessa vaiheessa kauppakeskuksen valikoimaa täydensivät Stockmannin uusi tavaratalo sekä 20 erikoisliikettä, ravintolaa ja kahvilaa.


Ainutlaatuiset asuinrakennukset

AINOAn toisen vaiheen laajennusosan päälle valmistui toukokuussa 2017 lähes 130 asuntoa. Yhteensä tämä kauppakeskuksen päälle kohoava Kirjokansi-asuinkokonaisuus sisältää noin 250 asuntoa. Kirjokansi tarjoa eksklusiivista asumista Tapiolan ytimessä.

Asuinrakennuksista on suora yhteys AINOAn pysäköintihalliin, ja joukkoliikenteen sekä kattavien palvelujen äärellä asuminen tuo arkeen runsaasti lisää mukavuutta. Taloyhtiöiden omat pihakannet ja näköalat eri ilmansuuntiin luovat ainutlaatuisen asuinympäristön.

Tutustu Kirjokansi -asuntokokonaisuuteen.

 

 

 

Valmista syksyllä 2019

AINOAn kolmas vaihe sijoittuu entisen Stockmannin tavaratalon kohdalle. Kauppakeskuksen viimeisin laajennus on valmis syksyllä 2019, jolloin AINOAssa toimii yhteensä yli 150 erikoisliikettä, kahvilaa, ravintolaa sekä muuta palvelua. Tällöin Tapiolaan saadaan lukuisia uusia liikkeitä ja palveluita. Niihin lukeutuvat muun muassa Plantagen, Burger King, Flying Tiger Copenhagen, K-Market, Suomalainen Kirjakauppa, Timanttiset, Elisa ja DNA. Lisäksi nykyisiltä sijainneiltaan Zio siirtyy suurempiin tiloihin sekä H&M uusiin tiloihin.

Laajennuksessa kiinnitetään erityistä huomiota kauppakeskuksen ja olemassa olevan kaupunkirakenteen yhteensovittamiseen. AINOA avautuu ulospäin jokaiseen ilmansuuntaan muodostaen yhtenäisen kokonaisuuden Tapiolan kaupunkikeskuksen kanssa. AINOA-kokonaisuuden suunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto SARC professori Antti-Matti Siikalan johdolla.

2013

  11 000 m²
30 liikettä

2017

  30 000 m²
50 liikettä

2019

  50 000 m²
yli 120 liikettä