19.8.2025

Sekasin-chat tarjoaa nuorille turvallisen tilan puhua huolistaan

Syksy on monille nuorille jännittävää aikaa. Kouluun paluu nostaa esiin uusia haasteita, pelkoja ja paineita. Haluamme yhteistyössä MIELI ry:n kanssa muistuttaa nuoria ja vanhempia siitä, että apua on saatavilla. Älä kulje ohi.

AINOAn ja MIELI ry ovat yhdistäneet voimansa nuorten mielenterveyden hyväksi ja kiusaamista vastaan. AINOA tukee MIELI ry:tä, joka tarjoaa matalan kynnyksen tukea ja apua vaikeissa elämäntilanteissa puhelimessa, kasvokkain ja verkossa. Järjestö kouluttaa nuorten kanssa toimivia ammattilaisia ja tarjoaa tukea  nuorille muun muassa Sekaisin-chatin kautta. Chatissa nuoret voivat puhua anonyymisti mieltä painavista asioista – vuoden jokaisena päivänä.

 

“Tärkeintä, mitä voimme nuorelle tarjota, on kokemus siitä, että häntä kuunnellaan ja hän on tärkeä. Yksikään nuori ei saisi jäädä pahan olonsa kanssa yksin”, sanoo Sekasin-chatista vastaavan Sekasin Kollektiivin toiminnanjohtaja Johanna Virtanen.

 

Apua moneen pahaan oloon

 

Sekasin-chattiin otetaan yhteyttä useimmiten kolmesta syystä: yleisestä pahasta olosta, sosiaalisista suhteista sekä itsetuhoisuudesta. Itsetuhoisuuteen liittyvien yhteydenottojen määrä kasvoi viime kesänä. Virtanen uskoo sen johtuvat siitä, että kesällä arkirutiinit katkeavat, hoitokontaktit ovat usein tauolla, eikä silloin apua saa mistään muualta.

 

Myös arkiset kuulumiset ovat tärkeitä – monilla nuorilla ei ole ketään, jolle he voivat kertoa jokapäiväisistä asioistaan.

 

Hankaluudet koulussa eivät yleensä ole ensimmäinen asia, josta nuoret tulevat puhumaan. Useimmiten kyse on yleisestä pahasta olosta, jonka juurisyyksi koulu keskustelun edetessä paljastuu. Kiusaaminen on yksi keskeisistä teemoista, joita chatissa käsitellään. Se voi olla yksi syy pitkäaikaiseen pahaan oloon, joka on vaikuttanut moniin elämänalueisiin.

 

”Kiusaaminen saattaa jättää pitkäkestoisia vaikutuksia. Nuorilla voi olla esimerkiksi vaikeuksia luottaa muihin ihmisiin tai tunnistaa hyväntahtoisuutta”, Virtanen kertoo.

 

Kiusaaminen harvoin loppuu itsestään, vaan aikuisten tulee puuttua siihen.

 

“Surullista kyllä monet nuoret kokevat, ettei kukaan ole tehnyt mitään kiusaamisen lopettamiseksi, vaikka moni aikuinen tietää asiasta. Joskus taas nuori ei ole kertonut kiusaamisesta kenellekään, sillä nuoren ajatus on, että minussa on oltava jotain vikaa”, Virtanen sanoo.

 

On hienoa, että silloin Sekasin-chatin aikuinen pääsee sanomaan nuorelle, ettei hänessä ole mitään vikaa, ja häntä kohtaan on toimittu tosi väärin.

 

 kuvassa Sekasin-chatin toiminnanjohtaja Johanna Virtanen

“Surullista kyllä monet nuoret kokevat, ettei kukaan ole tehnyt mitään kiusaamisen lopettamiseksi, vaikka moni aikuinen tietää asiasta", Sekasin-chatin toiminnanjohtaja Johanna Virtanen kertoo.

 

Nuoria mietityttävät myös tulevaisuuteen liittyvät kysymykset: mitä tästä vuodesta tulee ja miten se vaikuttaa elämän kulkuun. Paineet ovat kovia, ja monet kokevat joutuvansa tekemään loppuelämäänsä määrittäviä valintoja liian nuorena.

 

“Nuoret näkevät ja kuulevat kaiken sen keskustelun, mitä heistä käydään. Heitä ahdistaa se, että heitä nähdään vain resurssina, eikä arvosteta nuoruutta itsessään”, Virtanen toteaa.

 

Vanhemmat avainasemassa

 

Vaikka nuoruuteen kuuluu irtautuminen vanhemmista, Virtasen mukaan keskusteluyhteydestä ei pidä luovuttaa. Nuorella tulee olla joku, jonka kanssa hän voi puhua.

 

“Jos nuori ei voi puhua kenenkään kanssa, se on asia, johon täytyy hankkia apua. Se, että nuori vetäytyy vain yksin omaan huoneeseensa, ei ole asia, jonka voi hyväksyä”, Virtanen painottaa.

 

Joskus vanhemman on hyväksyttävä, ettei itse ole se, jolle nuori haluaa puhua. Silloin on tärkeää löytää se luotettava aikuinen, jonka kanssa nuoren on luontevampi jutella.

 

Sekasin-chatin kyselyn mukaan nuoret saavat eniten tukea ystäviltään, mutta heti toisena tulevat omat vanhemmat.

 

“Nuoret tunnistavat, että lähellä on niitä kaikkein tärkeimpiä ihmisiä. Joskus se vain ei tule mieleen.”

 

AINOA tukee nuorten hyvinvointia

 

Olemme AINOAssa sitoutuneet luomaan turvallisen ympäristön kaikille kävijöillemme. Yhteistyö MIELI ry:n kanssa on osa laajempaa Älä kulje ohi -työtämme kiusaamisen ehkäisemiseksi sekä nuorten mielenterveyden edistämiseksi. Lue lisää kiusaamisen vastaisesta Älä kulje ohi -toiminnastamme:

 

Älä kulje ohi

AINOA ja MIELI ry yhteistyöhön lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi

 

 

Älä kulje ohi.

Tilaa AINOAn uutiskirje.
Uutiskirje tipahtaa sähköpostiisi suunnilleen kerran kuussa.
Täältä voit lukea tietosuojasta.

Tietosuojaseloste

Tietoa evästeistä